Sunnuntaituisku 
tiistai, joulukuu 23, 2008, 14:54
Porvoon Pirkko
Talvitunnelma saapui Porvooseen - hetkeksi.

Valkoista höttöä tuiskutti koko sunnuntain taivaan täydeltä vaakasuoraan tuulen tukemana. Asiakkaita keli ei kuitenkaan tuntunut haittaavan, populaa riitti kaupan täydeltä pitkälle iltapäivään. Muutama vakiasiakas oli saapunut Jyväskylästä ja Kuopiosta asti. Mieltä lämmittävät paitsi viikoittain myös harvemmin poikkeavat asiakkaat, jotka kertovat seuraavansa blogiamme lähes päivittäin ja odottavansa käyntiä kaupalla työmatkan tai sukuloinnin ohessa. Kiitos käynnistä, oli mukava nähdä!

Maanantaiaamu 24.11. valkeni lumitöiden merkeissä. Reetta-koirakin piti kantaa kainalossa töihin. Huoltoyhtiön ymmärrettävistä kiireistä johtuen lapiojumppa jäi kauppiaan kontolle, jotta kauppa saatiin esiin ja auki. Nyt maistuu jälleen kupillinen Porvoon Pirkon glögiä.


Maanantai 24.11. klo 10:50, Jokikatu 41. Lähes puoli metriä lunta vajaassa vuorokaudessa.
( 234 näyttöä )   |  permalink

Vuosi on pian paketissa 
torstai, joulukuu 18, 2008, 15:59
Porvoon Pirkko
Klassikoita leivotaan myös upeassa Porvoossa.

Kiitos asiakkaille ja yhteistyökumppaneille kohtaamisista, inspiraatiosta ja ideoista sekä Porvoon Pirkon faneille kotiseutuhenkeä nostattaneesta vuodesta 2008.
Mikä Pirkko? Jos tuotesarja ei ole vielä tullut tutuksi, lue blogin ensimmäiset viestit elokuulta.

Luotamme kotimaisen alkuperän arvostuksen nousuun myös neljäntenä toimintavuotenamme.



t. Design Deli

Heitämme tyylikkään haasteen paikallisille ammattilaisille, tuotesuunnittelijoille, jotta meillä olisi tarjota paikallista muotoilua lisääntyvässä määrin vuodesta 2009 alkaen. Pallottelemme mielellämme ideoita yhteistyössä, tarjoten asiakasnäkökulman suunnittelun pohjaksi.
Tehdään Porvoosta pop!

( 232 näyttöä )   |  permalink

Porvoossa koulutettu Martta 
maanantai, joulukuu 15, 2008, 17:31
Porvoon Pirkko
Oi niitä aikoja.

Suomalaisen maalaiselämän ja koti-idyllin kuvaajana tunnetun kuvittaja-taidemaalari Martta Wendelinin (1893-1986) kädenjälki vie ajassa taaksepäin.

Satunnaisina keräilijöinä tapanamme on ollut "purkittaa" kotimaisia kuvituksia Design Delin rekvisiitaksi kaikkien, erityisesti ulkomaisten matkailijoiden, ihasteltavaksi. Tänään laatikosta löytyi Wendelinin talvikuvitus vuodelta 1937 ja se pääsi oitis Riihimäen lasipurkin koristeeksi.

Tiesitkö, että Wendelinin kuvittajan ura sai alkunsa Porvoossa WSOY:n kirjankustantamossa vuonna 1919.



Otamme mielellämme vastaan Wendelinin kansikuvittamia, hyväkuntoisia Kotiliesiä rekvisiitaksi kauppaan. Maksamme lehdestä kunnon ja aiheen mukaan. Tarjoa!
( 229 näyttöä )   |  permalink

Pupu meni pöksyyn 
maanantai, joulukuu 8, 2008, 17:12
Porvoon Pirkko
Ken voi vastustaa.

Murun kuosit kudottuna luomupuuvillaan uppoavat vauvasta mummuun. Alun perin todennäköisesti taaperoikäisille suunnatut vaatteet herättävät myös lapsilisää nauttimattomien ostohalut ainakin Porvoossa - saisiko pian markkinoille myös naistenkoot 160/175, please. Pupumekkoa ainakin. Ja hei herra keski-ikäinen, saisiko olla kenties pitkät kalsarit koirilla?

Pörriäisiä ja pupuja pöksyissä, katteja, koiria ja kirahveja tumpuissa, joista viimeksi mainittuja löytyy myös miesten kokoa. Vihdoin sateenkaaren värejä ja mielikuvitusta myös kotimaisissa luomuvaatteissa!


( 241 näyttöä )   |  permalink

Vanha kirkko on ihkauusi 
tiistai, joulukuu 2, 2008, 12:55
Porvoon Pirkko
Porvoon Pirkko Porvoon kirkko

Pari vuotta sitten palanut tuomiokirkko kunnostettiin entiseen loistoonsa ja avattiin yleisölle sunnuntaina. Pirkko ei ole piparinleivonnaltaan ehtinyt vielä käydä kuvaamassa upeaa maamerkkiä, mutta aikoo lähipäivinä napata blogiin ja omaan albumiin konservoinnin kädenjälkiä.

City-lehden fraasia lainataksemme: TJEU eli tsekkaa jos et usko!
Uusi tervattu, tummanpuhuva paanukatto vitivalkoista kiviseinää vasten loistaa valaistuna iltahämärissä Kirkonmäellä talojen kattojen yllä. Jos Miss Kirkko -kisa olisi keksitty, tässä olisi varma finalisti.

Tule sinäkin tutustumaan Pirkon Porvooseen ja sen suosituimpaan nähtävyyteen. Pirkko odottaa - paitsi sinua - myös supervilkasta matkailuvuotta 2009 Vanhaan Porvooseen.

Lisätietoa kirkon historiasta:
www.fi.wikipedia.org/wiki/Porvoon_tuomiokirkko
( 228 näyttöä )   |  permalink

Ehdota Pirkko-tuotetta 
maanantai, joulukuu 1, 2008, 16:15
Porvoon Pirkko
Porvoossa järjestettiin valtiopäivät 1809. Tänä vuonna vietetään 200-vuotisjuhlia erityisesti Vanhassa Porvoossa.

Missä tuotteissa sinä tai yrityksesi haluaisitte Porvoon Pirkon poseeraavan juhlavuonna?

Mikäli ideasi päätyy tuotantoon tai yrityksesi tilaa juuri teidän yritysimagoonne räätälöidyn Pirkon, sinulle on ideanikkarina tai tilaajana luvassa lahjakortti Design Deliin kiitoksena pellepelottomuudesta ja pirkkomaisen kotiseutuhengen nostattamisesta.

Myynnissä olevat Porvoon Pirkko -tuotteet:
- postikortti
- postimerkki (ei postikonttoreista)
- kierrelehtiö
- luomukahvi (varustettu valtiopäivätunnuksella alk. 1.1.09)
- luomutee
- luomuglögi (sesonkituote)
- mitä seuraavaksi...?

Lähetä ehdotuksesi porvoonpirkko@designdeli.fi. Pirkko vastaa viesteihin kuvan kera.



Lisätietoa Porvoon valtiopäivistä ja tapahtumista: www.1809.fi ja www.porvoo.fi

Miten Design Delin naapurusto liittyy 1809 valtiopäiviin?
Kauppaa vastapäätä sijaitsevasta punertavasta rakennuksesta, ns. Jokikadun Linnasta, johti keisaria varten rakennettu puinen käytävä ylös Kirkonmäelle. Keisari seurueineen majoittui Linnaan valtiopäivien ajaksi.


( 365 näyttöä )   |  permalink

Sunnuntain saapastelua 
sunnuntai, marraskuu 30, 2008, 11:39
Porvoon Pirkko
Päivän paras kenkä on saapas.

Että voi keli muuttua viikossa - tai oikeastaan parissa päivässä. Viime sunnuntaina kadut olivat puoli metriä valkoiset, ja tänään näyttää tältä. Eilen avattiin virallisesti Vanhan Porvoon joulu, viikko kaupungin "uuden" keskustan joulunavauksen jälkeen. Porvoossa näet vastaanotetaan joulu kahdesti eli ostoksia voi suorittaa vastaavalla intensiteetillä. Uusi slogan voisikin olla: "Tule kahden joulun Porvooseen" tai "Tule joulu-Porvooseen, kahdesti". Siis vähintään.

Joulupukinkuuhun startataan varsin vetisissä merkeissä, ellei P. Pouta saa houkuteltua Siperian mantereelta korkeapainetta Etelä-Suomen ylle. Valkoinen joulu on varmasti monen lapsen ja aikuisen toivelistalla. Harmi ettei meillä ole valkeaa joulua myynnissä, voisi olla vuoden hittituote.

Kelistä viis. Vanhassa Porvoossa on isomummunaikaista tunnelmaa, kauppakonsepteja ja tuotteita, joita ei löydy muualta Suomesta. Kannattaa tulla henkilökohtaisen palvelun putiikkeihin vielä kun niitä on. Ja suosia suomalaista osaamista - not made in far out.


Sunnuntai 30.11. klo 11:30, Jokikatu. Lähes puoli metriä sulanutta lunta vajaassa viikossa.
( 239 näyttöä )   |  permalink

Käsin painettuja kortteja 
perjantai, marraskuu 14, 2008, 13:25
Porvoon Pirkko
Hyvän joulun toivotukset lauleskellaan ilmoille käsin painetuissa joulukorteissa tuttuun
Polkka Jam -tyyliin. Jos et raaski postittaa, niin kehystä kotiin ja säilö sesongin jälkeen vintille arvokasta kuvitusvuosikertaa.

Koska suomalainen ei ole kone, näitäkin saapuu vain pieni erä eli kipinkapin taas kauppaan.


( 229 näyttöä )   |  permalink

Joulunalussopan resepti 
perjantai, marraskuu 7, 2008, 17:52
Porvoon Pirkko
Tulinen joulunalussoppa (puolison tai muun lähipiirin kerta-annos)

Ainekset:
Hyppysellinen viimetipan aikatauluttamista
Saavillinen epäselvää briiffiä
Tiu dyykannutta delegointia
Kauhallinen välinpitämättömyyttä tai vastuuttomuutta
Väsynyt tai nälkäinen sopankeittäjä
Yksi tai useampi sanaharkka ennen esivalmisteluja

Lämmittele ja lisää kaikki ainekset kerralla. Anna höyrystyä miedolla lämmöllä oman kannen alla, kunnes tilanne on kypsä. Lisää ylimääräistä pökköä pesään ja mausta huumorintajuttomuudella (ja tarvittaessa ripauksella monologia ja käsimerkkejä). Hämmennä lisää, vaikka tilanne olisi jo ohi. Ripottele mausteeksi asiaankuulumatonta yhteistä menneisyyttä ja tahallista väärinymmärrystä.

Vinkki! Tarjoile kuumana ja mausta syyttävällä sormella. Muista jäähdytellä välittömästi, viimeistään viikko ennen joulurauhan julistusta.

Suomen sarjakuvaseuran Puupäähatulla palkittu Ilkka Heilä on sarjakuvasankari B. Virtasen luoja. Työn ja arjen sankarista on tehty lukuisia albumeita Arktisen Banaanin julkaisemana. Design Deli myy B. Virtanen -pientuotteita.



B. Virtanen © Bulls, joulunalussoppa © Design Deli (B. Virtasen innoittamana)
( 244 näyttöä )   |  permalink

Ostoksille juhlapyhinä 
perjantai, lokakuu 31, 2008, 17:29
Porvoon Pirkko
Design Deli on poikkeusluvalla avoinna useimpina juhlapyhinä.

Joulusesonkimme starttaa 15.11., josta lähtien palvelemme päivittäin jouluaattoon asti.

Erikoisliikkeenä kokemuksemme asiakasvirroista sesonkien ulkopuolisina loma-aikoina ovat positiivisia: Ihmisillä on aikaa ja haluakin tehdä ostoksia kiireettä. Muut motiivimme poikkeuksellisiin aukioloihin ovat paitsi elannon ansaitseminen myös lukuisat päiväkävijät, jotka valtameren tai kehä 3:n takaa matkustettuaan olettavat löytävänsä palveluita suositusta matkailukaupungista.

Mitä ahkerammin Vanhan Porvoon palveluita käytetään ympärivuotisesti, sitä monipuolisemmaksi ja viihtyisämmäksi kaupunginosa kehittyy ajan hengessä ulkoilmamuseoksi muuttumisen sijaan.

Voit lähettää meille ideoita kollektiivisesta aluekehittämisestä kauppa@designdeli.fi. Välitämme viestit tarvittessa tiedoksi kaupungin matkailutoimistolle. Tee riskitön aloite kaupunkikulttuurin kehittämiseksi!

Kiitos tähän mennessä saamastamme rakentavasta palautteesta!

( 256 näyttöä )   |  permalink

Jouluämpäreitä odotellessa 
perjantai, lokakuu 17, 2008, 14:28
Porvoon Pirkko
Kohta ne taas roikkuvat. Jouluämpärit.

Jo kolmena peräkkäisenä jouluna olemme katselleet niiden vaappumista valaistuina ylösalaisin, talosta taloon, kadun poikki pitkin Joki- ja Välikatua Vanhassa Porvoossa. Koska näky on vuosittain toistuva, päätimme ristiä ne kotoisasti jouluämpäreiksi, ovathan ne osa kaupunkikuvaa, säännöllinen puheenaihe sekä kuulemma myös puolesta-vastaan -gallupien kohde. Hesarikin esitteli kuvakavalkadin eri kaupunkien jouluvalaistuksesta viime jouluna. Arvatkaa kuka erottui joukosta.

Ensimmäinen kauppiasjoulu kului ämpäreitä ihmetellessä kiireen lomassa, toinen ripustuskerta aiheutti jo epäuskoisen junttimaisen olon ja kolmantena vuotena oli pakko alkaa selvittää kuka ilmiöstä, joka ei edes ole ohimenevä, vastaa. Neljäs vuosi, ja muutosta saattaisi olla ilmassa kuntavaalivuonna. Vai onko. Nyt kannattaisi kampanjoida Vanhan Porvoon arvokkuuden puolesta.

Kyse on Suomen toiseksi vanhimmasta kaupungista ja historiallisesti merkittävästä kaupunginosasta, jossa kiinteistöjen kunnostukseen ja mukulakiven siirtelyyn tarvitaan lupa, kun taas jouluvalaistukseen riittää pelkkä mielikuvitus, hehkulamppu ja punaisten Sarvisten hankinta. Liekö vitsinä hankitut, vai ovatko sponsoroidut. Miksei ilmiö toistu pääkadun uudemmalla puolella tai empire-korttelissa. Myös länsirannan ympäristö ilahtuisi ämpäreistä, sininenkin on nykyään jouluinen väri. Vinkvink.

Huumoria saa kylvää kaupunkisuunnittelussakin, mutta hyvällä maulla ja asianmukaisella ammattitaidolla. Vuonna 2009 vietetään paitsi paikallisesti myös valtakunnallisesti Porvoon valtiopäivien 200-vuotisjuhlia, myös Vanhassa Porvoossa. Aluetta elävänä ja matkailullisesti houkuttelevana ylläpitävät liikkeenharjoittajat olisivat todennäköisesti valtiomiesten ja kaupunkilaisten tavoin kiitollisia ympäristön arvokkuutta henkivästä jouluvalaistuksesta ja -koristelusta. Nykyinen tyyli on nimittäin syvältä sieltä eli ämpäristä. Ainakin erään Pirkon mielestä.

---

Asioiden aiheellinen pöydälle nostaminen tuottaa hedelmää: Porvoon kaupungilta saamamme tiedon mukaan on toivoa saada ämpärit vaihdettua - ei uusiin - vaan kulttuuriperintöä ja ympäristöä kunnioittaviin katukoristeisiin jouluksi 2009.



Pirkko kiittää orastavista muutoksen myötätuulista.
( 283 näyttöä )   |  permalink

Uusia Pirkkoja jouluksi 
perjantai, lokakuu 3, 2008, 13:41
Porvoon Pirkko
Pirkko on pop!

Erityisesti paikallisen suosion saavuttaneen Porvoon Pirkko -tuotesarjan vastapullotettu sesonkiuutuus on maukas, mm. vaniljalla ja kardemummalla maustettu luomuglögi. Pirkko on nopea liikkeissään, ja piilotti vaivihkaa yllätyksen 10 pullon etiketin taakse! Rajoitettu erä glögiä on myynnissä Design Delissä alkaen vk 44. OVH 13,90 e.

Toinen tuore Pirkko-tuote on tyylikäs kierrelehtiö. Koko on A5, kannet ovat laminoidut ja välilehdissä on viivoitus. Väreinä musta ja okra. Kirjoita talteen joulun parhaat reseptit tai mieleenpainuvat muistot! OVH 14,90 e.

Design Delin suunnittelemaa kaupunkikulttuurisarjaa on myyty elokuusta 08 lähtien postimerkkinä, -korttina, pinssinä ja erilaisina sesonkituotteina. Jälleenmyyjinä toimivat meidän lisäksemme Porvoon Suomalainen Kirjakauppa ja uusi yhteistyökumppanimme Anton & Anton, Jokikatu 7.

Mikä Pirkko? Jos tuotesarja ei ole vielä tullut tutuksi, lue blogin ensimmäiset viestit elokuulta.




( 324 näyttöä )   |  permalink

Kukkaloistoa pimeässä 
torstai, lokakuu 2, 2008, 16:00
Porvoon Pirkko
Suomessa on heijastimen käyttöpakko pimeällä. Toisin kuin kolisevien pankkiheijastimien aikakaudella, löytyy nykyään tyylikkäitäkin vaihtoehtoja. Toivottavasti myös kansalaisen starttipaketista löytyy potkupukujen lisäksi valtion kustantama KOTIMAINEN heijastin.

Lifesaver-mallistosta löytyy muutamaa eri mallista pehmoheijastinta eri kuoseilla ja väreillä. Tuotteet valmistetaan CE-hyväksytystä materiaalista Suomessa ja niille on hankittu Työterveyslaitoksen hyväksyntä. OVH 6-10,50 e.

Tyylikkäisiin rasioihin yksittäispakatut Saara Renvallin Kukka-heijastimet ovat omaa luokkaansa ja kantajalleen kuin koru. Poikkeuksellista kotimaista kukkaloistoa voi ihailla talvellakin heijastimien luvatussa maassa.

Myös Design Deli pyrkii näkymään pitkälle pimeässä: Otimme varaslähdön kynttiläkauteen seinälyhdyllä, joka loistaa Jokikadulla viestien asiakasystävällisistä ilta-aukioloistamme. Nautimme tunnelmasta erityisesti torstaisin, jolloin tarjoilemme muotoiluherkkuja vuoden ympäri klo 19 asti. Tervetuloa.



www.lifesaver.cc
( 301 näyttöä )   |  permalink

Yllätyshääkakunkoriste 
keskiviikko, lokakuu 1, 2008, 17:00
Porvoon Pirkko
Ystäväpariskuntamme, "Viivi ja Wagner", vihittiin yllätyksellisesti viikonloppuna roskapankkikiivailun keskellä New Yorkissa. Sulhon isä innostui nimittäin pankkimiehenä aiheesta juhlapuheessaan sen verran, että kutsui tohkeissaan morsianta poikansa ex-tyttöystävän nimellä useamman kerran. Noloa. Me suomalaiset häävieraat hymyilimme ja vilkuilimme toisiamme vaivihkaa. Ilmiselvää Wagner-ainesta - joskin tahatonta - löytyy siis lätäkön toiseltakin puolelta.

Juhlat olivat onnistuneet ja ystäviemme näköiset. Ainoa mitä me kaikki jäimme jännittämään oli kaikkia kameroita innoittanut "very interesting", "most exciting" ja "totally assum" hääkakunkoriste, joka saattaa - mukana juhlineen toimittajan mukaan - ilmestyä paikallislehdessä oikean hääkuvan ohessa. Vetoa lyötiin heti paikanpäällä. Hääpari panosti eniten, ja veikkasi myös jonkin uutiskanavan yhteydenottoa.

Siinä on feministillä ja possulla selittämistä suorassa lähetyksessä.

Näitä makeita, ei-syötäviä, Suomessa käsintehtyjä Viivi & Wagner -hääkakunkoristeita saa Design Delistä, varmimmin tilauksesta, 2 viikon toimitusajalla. Ellei löydy heti mukaan vitriinistä.



Viivi ja Wagner © Juba Tuomola
( 304 näyttöä )   |  permalink

Lusikkalokakuu  
keskiviikko, lokakuu 1, 2008, 11:51
Porvoon Pirkko
Vanhat hopealusikat saavat uuden elämän riipuksina ja korvakoruina: Helsinkiläinen Designhuone valmistaa käsityönä hopeisista ruokailuvälineistä ja nostalgisista palkintolusikoista uniikkeja perintökoruja. Valikoima vaihtelee materiaalisaatavuuden mukaan.

Lokakuussa voit tuoda oman hopealusikkasi Design Deliin ja tilata siitä uniikkikorun! Tutustu samalla Desighuoneen mallistoon oman korusi suunnittelun pohjaksi, tai pyydä vinkkiä meiltä. Jos haluat lusikkaasi helmen, voit halutessasi tuoda senkin mukanasi.

Lusikkakoru on oiva kummi-, rippi-, valmistujais-, ystävä- tai vaikka synttärilahja, johon voi lisäksi kaiverruttaa terveiset lahjan saajalle.

Lokakuussa tilauskoru omasta lusikasta 35-45 e mallista riippuen. Uushopeiset eli alpakkalusikat eivät valitettavasti taivu uusiokäyttöön.



www.designhuone.net
( 277 näyttöä )   |  permalink

Ennakkotilaa joulukortit 
keskiviikko, syyskuu 24, 2008, 14:58
Porvoon Pirkko
Ilahduta ystäviäsi joulukorteilla, jotka on piirretty ja painettu Suomessa piensarjoina.

Suunnitteluyhteistyö kuvittaja Terese Bastin kanssa on tuonut valikoimaamme myös hänen jouluisia postikorttejaan, joita voit nyt tilata meiltä ennakkoon paikan päällä tai postitse.




( 299 näyttöä )   |  permalink

Tunnelmaa seinälle 
tiistai, syyskuu 23, 2008, 11:46
Porvoon Pirkko
Kauneus on sisustajan silmässä.

Kuvataiteilija Satu Virtasen öljyvärityöt ovat täydentäneet valikoimaamme syksystä 2007 lähtien. Sitä mukaa kun saamme taiteilijalta uutta, joudumme jo myymään lähes ei-oota.

Tämäkin taulu, kuvassa oleva "Paimenpoika" 90 x 90 cm, on myyty. Mutta pian saamme taas täydennystä. Tule tutustumaan!

Tarvittaessa sovitus ja kotiinkuljetus Porvoon seudulla.


( 308 näyttöä )   |  permalink

Kierrätyksessä on viehätystä 
keskiviikko, syyskuu 17, 2008, 15:47
Porvoon Pirkko
Kaupan kalustus kasvoi eilen teräsnaulakolla (kuvassa), joka löytyi sattumalta Hyvinkäältä.

Kaupan ensimmäinen ja mieleenpainuvin kaluste, 1900-luvun alun lipasto, löytyi Keravalta pari päivää ennen avajaisia toukokuussa 2005, ja toimitti hetken kassatiskin virkaa. Lipasto on kuulemma nähnyt myös Runebergin pojanpojan kodin. Ehkä.

Tyylillemme uskollisina kauppaan on alusta lähtien kulkeutunut kierrätettyä, pääosin kotimaista rekvisiittaa eri aikakausilta mm. Askon 80-luvun vitriini, 1900-luvun päästävedettävä rautasänky, Monenan erilaisia naulakoita, 30-50-luvun nojatuoleja, pirtinpöytä, sovitussermi...
Pienellä tuunauksella niistä on kuoriutunut valioita, jotka luovat tilaan oman, ainutlaatuisen tunnelmansa.

Fanitamme modernin lasimuotoilun lisäksi vanhempaakin lasituotantoa, joka usein toimii apuna esillepanossa valikoimamme tuotteille. Herkkukaupan rekvisiittakin on siis ostettavissa, mutta muutamasta, mukanamme maailmaa nähneestä tuotteesta emme raaski luopua, tunnesyistä.

Vanhassa tai kierrätetyssä tuotteessa on tarina, ja jos se siirtyy kerrottavaksi jälkipolville, on tuote useimmiten ammattilaisen työpöydällä loppuun asti mietitty. Nykymuotoiluun pätee oikeastaan ihan sama: Hyvistä raaka-aineista Suomessa huolella tehty on perinnöksi ajateltu.


( 334 näyttöä )   |  permalink

Costo on ajankohtainen 
perjantai, syyskuu 12, 2008, 17:46
Porvoon Pirkko
Huonekaluteollisuuden uusista, laadukkaista ylijäämämateriaaleista käsityönä valmistetut Costo-lätsät ovat innoittanneet sovittajansa pyörimään peilin edessä vimmatusti, ihastuineina ja ihmeissään. Niin naiset kuin miehetkin. Jopa kesähelteillä. Kuka Costoja tekee, mistä niitä saa ja miksi niihin ei ole ennen törmännyt?

Costoja saa meiltä. Helsinkiläinen Costo Oy tarjoaa koot S (55), M (57) ja L (59) sekä mittatilausmahdollisuuden. Saatavana lukuisia malleja, materiaaleja ja värejä/väriyhdistelmiä. Mitä nyt huonekaluvalmistajilta yli jää. Uniikkikappaleita kaikki, vaikka kuinka sarjatuotantona tekisi.

Meillä myynnissä ovat useimmiten ruskeat unisex-mallit, 1-2 eri tupsuvärillä. Tuunattavaakin löytyy: nepparikiinnitteisen lankakoristeen voi irrottaa tai vaihtaa omatekemään.

Ilmojen viiletessä pään lämmittää ja katseet kerää Costo. Tule tilaamaan omasi.


www.costo.fi
( 335 näyttöä )   |  permalink

Hyrrää ja Kytköstä lattialle 
torstai, syyskuu 11, 2008, 12:20
Porvoon Pirkko
Design Delille räätälöidyt Dyynyt lennähtivät kauppaan tänään. Uuden piensarjamme materiaaliksi valitsimme turkulaisen Klo Designin puuvillamarkiisin, kuoseina Hyrrä ja Kytkös. Molemmissa on mustia lintuja ja kytkentäkaavioita - Hyrrässä lisukkeena vaaleanharmaita hyrrämäisiä kuvioita. Väreinä metallinharmaa ja auringonkeltainen valkoisella pohjalla. Sty*lish - ja very made in Finland.

Lattiatyynyissä on hyvin muotonsa säilyttävä, mittatilauksena valmistettu muhkea sisätyyny sekä mustat puuvillatereet molemmin puolin antamassa ryhtiä. Koko komeuden pitää kuosissaan musta vetoketju. Päällisen hienopesu 40 astetta.

Strategiset noin-mitat: halkaisija 60 cm, korkeus 10 cm.
Hinta: 69 e/kpl
Extraa: Tilauksesta valmistamme myös muita kokoja esim. projekteihin. Kysy lisää.

Nouda Dyynysi Jokikadulta tai tilaa postiennakkona.





Kiitos Klo Designille ja uudelle ompelijallemme yhteistyöstä!
www.klodesign.fi
( 334 näyttöä )   |  permalink


<< <Edellinen | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | Seuraava> >>