Äänestä Maxine-laukkua 
torstai, toukokuu 28, 2009, 17:48
Porvoon Pirkko
Voittaja-ainesta maailmalla.

Suunnittelija Minna Parikan punainen Maxine-laukku (ja herkkupaloja kenkämallistosta) olivat Design Delin valikoimissa pari vuotta sitten. Iloksemme huomasimme laukun olevan parhaillaan voittajaehdokkaiden joukossa The Independent Handbag Designer -kisassa, jonka parhaat valitaan äänestyksellä 17.6.09 New Yorkissa.

Support Suomi-design, ja äänestä Maxinea täällä 17.6. mennessä.



Kuva kilpailusivuilta.
( 94 näyttöä )   |  permalink

Tulossa uusia Pirkkoja 
keskiviikko, toukokuu 27, 2009, 17:02
Porvoon Pirkko
Parhaat ideat jalostuvat laiturilla.

Syyskuusta kesäkuuhun on tuotekehittelyn ja ideoinnin aika. Kun turistisesonki ei pelitä täysillä, ehtii fundeerata uutta vaikka onginnan lomassa. Meillä tämä tarkoittaa paitsi uusien kykyjen bongaamista myös innovatiivista kotikaupunkimarkkinointia eli Porvoon Pirkko –tuotesarjan kasvattamista.

Kun idea on kelkassa, alkaa alihankkijoiden metsästys. Oletteko todenneet saman: Suomesta on jostain syystä harvinaisen vaikea löytää asiakaslähtöistä pienteollisuutta, tai ne harvat piensarjavalmistajat (< 1000 kpl), ovat ylityöllistettyjä vuosiksi eteenpäin. Hyvistä kumppaneista kannattaa pitääkin kiinni. Suuryrityksiltä sen sijaan toivoisi enemmän yritystä - ja ymmärrystä - muotoilun ulottamisessa strategiaan: kilpailukyky ei taatusti lerpahda tuotteen käyttönautintoon, ekologisuuteen tai estetiikkaan satsaamalla. Jos kysyntää ei heti ole, se on uskallettava luoda. Kun pienikin rohkenee, voisivat isommat tulla perässä: uudet Pirkkomme ovat testausvaiheessa ja putkahtavat myyntiin viimeistään kesän lopulla. Niitä - ja erään litran jäätelöpakkauksen käyttäjäystävällisyyttä - odotellessa, hyvää kesää ja kalaonnea!

PS. Muotoilijana voit helpottaa työtaakkaamme ottamalla meihin yhteyttä, jos olet kiinnostunut Design Delistä ammattitaitosi ja tuotteidesi edustajana. Sähköposti bisnes@designdeli.fi ja pari tuotekuvaa ovat hyvä alku, vastaamme viestiisi 3 päivän kuluessa. Olemme myös kiinnostuneita monenlaisesta yhteistyöstä; täältä voit kurkata joitakin nykyisiä yhteistyökumppaneitamme.
( 104 näyttöä )   |  permalink

Kummitusvarjostin 
lauantai, toukokuu 23, 2009, 17:21
Porvoon Pirkko
Ken pelkää kummituksia.

Porvoon Pirkko kävi yökylässä Itäisellä Pitkäkadulla, Vanhassa Porvoossa, viime viikonloppuna. Tai no – pidot jatkuivat varhaiseen aamuun. Puitteet painostivat vieraat keskiyöllä kummitusjuttujen pariin (ja pullonpyöritykseen, mutta se onkin toinen tarina). Pian mukamas kellarissa kumahteli ja ullakolla ujelsi. Ketään ei enää naurattanut, ja pihagrillille lähdettiin aina pareittain, kuka milläkin tekosyyllä.

Eräs illan vieraista soitti Pirkolle seuraavalla viikolla ja kysyi ideoita korkean tilan lampunvarjostimeen (Pirkon mielikuvitus ja sisustussilmä olivat kuulemma jääneet ikuisesti mieleen). Mittanauhat kädessä neljän metrin korkeudessa todettiin jälleen kerran, että standardimittaiset valaisimet – kuten tusinavaatteetkaan – eivät vaan sovi joka tilaan - tai kropalle. Oli keksittävä jotain erilaista.



Yhteinen illanvietto ja mukavat muistot poikivat idean kummitusvarjostimesta, johon wattimäärää tai lampun sävyä vaihtamalla saa erilaisen valon. Valaisin sai nimeksi Night of the living light. Asiakas, työn tilaaja, on kuulemma tyytyväinen, mutta istuu tämän valon kajossa kotonaan vain pareittain...
( 105 näyttöä )   |  permalink

Happy Birthday 
lauantai, toukokuu 16, 2009, 15:32
Porvoon Pirkko


Lauantaina tarjosimme kävijöille suut makeiksi ja jäimme ahkerasti suustamme kiinni pitkälle iltaan. Kiitos meitä merkkipäivänä muistaneille! Ryhtyessämme kaupan siistimispuuhiin päivän päätteeksi Porvoon Pirkko heilutteli ekologista siivousvälinettään, bambu-tiskirättiä, joka on koekäytön perusteella ehdoton ykkönen kesäkotiin, -konttoriin ja -retkelle. Sitä paitsi, käsinpainettu Porvoossa ilman myrkkyjä. OVH 5 e.
( 137 näyttöä )   |  permalink

Porvoon tortut 
perjantai, toukokuu 15, 2009, 14:47
Porvoon Pirkko
Porvoolainen ikiherkku runebergintorttu on innoittanut Porvoon taidekoulun valmistuttamaan torttukuosilla Teema-mukeja ja tarjottimia 13x27 cm.

Herkullisuus, kivat värikontrastit, piensarjavalmistus ja kotimainen laatu toivat paikalliset tuotteet myyntiin Design Deliin. Oiva lahja torttujen ystäville, laatua omaan kahvipöytään tai hyvä erottuvuus työpaikan mukiarmeijan joukosta.

Mukin OVH 19,80 e ja tarjottimen 14 e. Näitäkin toimitamme postimyyntinä. Tilauksesta pakkaamme mukaan Porvoon Pirkon luomukahvia tai -teetä 7,90 e/pussi.



Torttuaiheella, ja Porvoon valtiopäivävuoteen liittyen, on saatavana myös taidekoulun lasten piirtämät, historiahahmoiset pelikortit! Valmistettu Suomessa, OVH 14 e.
( 246 näyttöä )   |  permalink

Väritettävä hame 
perjantai, toukokuu 15, 2009, 13:34
Porvoon Pirkko
Niin monen tyttösen päiväuni.

Helsinkiläinen Kakara valmistaa omalla kuosillaan vaatteita ja asusteita, jotka tuotteen käyttäjä voi tuunata mieleisekseen. Väritä-hameet ja -huivit saapuvat meille juhannuksen jälkeen, ja jokaisen tuotteen hintaan sisältyy muutama tekstiilitussi. Koot 104-140 cm, 100% puuvillaa. Pakattu kivaan (postitettavaan) laatikkoon, jossa tuotetiedot kolmella kielellä.



Kuva valmistajalta. Eikun värittämään iltamekkoa urakalla!
( 117 näyttöä )   |  permalink

Matkalla munkiksi 
torstai, toukokuu 14, 2009, 12:40
Porvoon Pirkko
Käsinsidottu painos.

Porvoolaisen sarjakuvapiirtäjä Kaisa Lekan ja hänen graafikkomiehensä Audarya Lila - the death of Tuomas Mäkinen on hinduluostariin Yhdysvaltoihin munkiksi lähteneen Tuomas Mäkisen vanhempien, tyttöystävän ja Tuomaksen omien haastattelujen perusteella koottu englanninkielinen sarjakuvakirja elämänmuutoksesta.

Japanilainen sidos pahvikansiossa, 3 x 40 sivua. Rajoitettu, Suomessa käsin sidottu painos (Absolute Truth Press 2008). OVH 37 e. Saimme lisäerän!



www.kaisaleka.net
( 251 näyttöä )   |  permalink

Suomen kansallisjalkineet 
keskiviikko, toukokuu 13, 2009, 12:44
Porvoon Pirkko
Lepuuta kesäjalkaa puupohjalla.

Suomen ainoa puukenkävalmistaja, Myrskylän puukenkätehdas, valmistaa Design Delille - ja Marimekolle - puukenkiä, joiden lesti on maailman parhaita eli ortopedisesti muotoiltu.



Ensisarjamme, vuonna 2004 lanseeratut nauhakuvioiset "puukaupungin lenkkarit" olivat ensimmäiset kotimaiset brodeeratut puukengät. Innoittajana toimi, paitsi Vanha Porvoo, erään urheiluvälinevalmistajan virtaviivainen juoksutossu.



Hyvä istuvuus ei ole edelleenkään synonyymi tylsyydelle: Vuodesta 2008 olemme valmistuttaneet printtipuukenkiä tekstiilisuunnittelija Anna Huhdalta tilaamallamme Haukku-kuosilla. Saatavana pinkki-valkoisena ja musta-valkoisena kokoja 35-45 (> 40 vain tilauksesta), OVH 79 e. Koiranystävän lempikenkä!

Fanitatko haukkuja? Tutustu myös muihin Haukku-tuotteisiin kaupan nettisivuilla tai toukokuun Koirat-lehdessä. Helsingissä Haukku-sateenvarjoja myy Designmuseon kauppa, puukenkiä saa vain Porvoosta ja meiltä postimyyntinä kaikkialle kotimaassa. Pyydä tarjous useamman parin kertatilauksesta!
( 234 näyttöä )   |  permalink

Muotoiluvartit ryhmille 
sunnuntai, toukokuu 10, 2009, 12:45
Porvoon Pirkko
Tuhdit tietopaketit muotoilusta.

Kaupan omat Muotoiluvartit (15-45 min) pidetään myymälätiloissa pienryhmille (8-10 hlöä) sopimuksen mukaan. Kielenä suomi/englanti. Kiinnostavaa muotoilufaktaa tuotteista, tekijöistä, tekotavoista, materiaaleista, ekologisuudesta...Kuunnella voi kuivin suin tai räätälöidyn tarjoilun kera, etukäteistilauksesta. Varttien hinta sisällön mukaan, pyydä tarjous - ja kerro muillekin matkanjärjestäjille.
( 222 näyttöä )   |  permalink

Porvoon parhaat, toukokuu 
perjantai, toukokuu 1, 2009, 14:59
Porvoon Pirkko
Porvoon Pirkon vinkit - Borgå Berit tipsar.

Kauniissa rannikkokaupungissamme on meneillään luonnon kevätsesonki. Valittavana on upeita kävely-, melonta- ja pyöräilyreittejä lepopäivän varalle. Matkalla ensimmäiselle kalliopiknikille oli hypättävä satulasta ikuistamaan pala keväistä Porvoota. Jos malttaa matkata ulos keskustasta, voi haistaa meren, maistaa vaikka runebergintortun Porvoon Pirkon luomukahvin kera ja kuunnella aidointa suvivirttä.

Porvooseen matkaa tänäkin suvena satojatuhansia vieraita, autenttisten elämysten etsijöitä. Heille esittelisimme, jos aika sallisi, saariston ja meren mukanaan tuoman, omanlaisensa arjen luksuksen, jota on vaikea pukea sanoiksi näkemättä. Kunhan Pirkon kajakkikausi on korkattu, voi luvassa olla merellisiä näkymiä blogiinkin. Odotellaan.

Porvoon Pirkko toivottaa kaikki tervetulleiksi meri-Porvooseen ja poikkeamaan kaupalla rupattelemassa. Jos olet kesäporvoolainen, kysy menovinkit meiltä.



Myös Design Delin tuotevalikoimassa näkyy selkeä suomalainen muotokieli - kuten valkovuokossa, Uudenmaan maakuntakukassa. Hyvää äitienpäivää! Tarjoa äidille murua rinnan alle uudistuneessa ravintola El Albassa, Kirkkokatu 4, p. (019) 523 0660.
( 118 näyttöä )   |  permalink

Porvoon uudistuva taidetehdas 
perjantai, toukokuu 1, 2009, 13:51
Porvoon Pirkko
Aurinkoista valpurinpäivää.

Suomen taloushistoriaan kiinteästi liittyvän Porvoon nykyisen taidetehtaan tulevaisuus on vihdoin sinetöity kaupunginvaltuuston päätöksellä 29.4.2009. 1900-luvun alussa rakennettu ja vuosien varrella laajennettu ja korjattu joen länsirannan punatiilirakennus on tarjonnut toimitilat aluksi vaneri- ja konepajateollisuudelle, sittemmin ammattitaiteilijoille ja kulttuurinharrastajille. Parin vuoden kuluttua uudisrakennetulla ja kunnostetulla tehdasalueella ja sen lähiympäristössä tulee suunnitelmien mukaan toimimaan yhteistyössä luovien alojen yrityksiä, vähittäisliikkeitä, ravintoloita, elokuvateatteri, ammattikorkeakoulu ja kaupungin matkailukeskus.

Porvoon Pirkko iloitsee keskustan kehittyvistä palveluista ja koko kaupungin houkuttelevuuden huomattavasta kasvusta, ja toivoo tehdasalueelle ja matkailuvaltti Vanhalle Porvoolle hedelmällistä yhteistä säveltä.



Toisen maailmansodan aikana rakennuksessa toiminut, liikemies August Eklöfin perustama hevosenkenkätehdas valmisti suuren osan armeijahevosten kengistä. Kuvassa näkyvään eteläsiipeen rakennettiin toinen kerros 1930-luvulla. Lähde: Taidetehtaan rakennushistoriallinen selvitys, kuva © Design Deli.
( 111 näyttöä )   |  permalink

Lahjakortit myös postitse 
keskiviikko, huhtikuu 22, 2009, 14:59
Porvoon Pirkko
Muotoiluherkut kortilla.

Kevät eletään koulunsa päättävien mukana juhlahumussa. Allekirjoittaneen ylppärilakki on muutoissa joutunut eri teille, joten toistakymmentä vuotta vappu on hurahtanut toisenlaisessa päähineessä. Tunnelma on silti ollut katossa ja serpentiinit suht siististi olalla. Onnea kaikille keväällä opintonsa päättäville!

Kun tulee tarve fundeerata jotain annettavaa juhlapäivänä, voimme tyylikkäästi suositella lahjakorttia: Lahjanantaja ja -saaja voivat näin olla samaa mieltä lahjan ulkonäöstä ja tarpeellisuudesta. Ihaninta on itse valita.

Lahjakortin voi noutaa kaupalta, se postitetaan ostajalle tai suoraan lahjansaajalle personoituna ja pienen yllätyksen kera - kysy lisää! Poimimme sesongin lahjakortiksemme herkullisimman Terese Bastin tuoreesta korttimallistosta:



PS. Vappuaattona kauppa on avoinna klo 12-16, vapunpäivän vietämme vapaalla herkuttelemassa helsinkiläisestä SIS.Delistä tilattavista pikkusuolaisista. Kurkkaa myös paikallisen Anton & Antonin lähiruokaherkut - tai astu vapunpäivänä Wanhan Laamannin valmiiseen pöytään.
Psst! Toukokuusta alkaen aukioloaikamme muuttuvat piirun verran sesongin suuntaan eli palvelemme ma-la ja satunnaisesti sunnuntaisin.

( 257 näyttöä )   |  permalink

Jalostamo Oili 
maanantai, huhtikuu 20, 2009, 17:33
Porvoon Pirkko
Porvoolainen Jalostamo Oili on Design Delin monipuolinen markkinointiyksikkö, joka suunnittelee, toteuttaa ja jalostaa kuluttajille suunnattuja tai yritysten välisiä palvelu- ja tuotekonsepteja. Olemme erikoistuneet innovatiiviseen matkailumarkkinointiin.

Yksi työkaluistamme on elämyksellisyys, josta muotoilukauppa Design Deli on ponkaissut tietoisuuteen ja monen eettisesti valveutuneen muotoilufanin mansikkapaikaksi neljän toimintavuotensa aikana.

Kannatamme kotimaisten alihankkijoiden työllistämistä myös Jalostamo Oilin toimeksiannoissa. Suunnittelumme lopputulos on laatu, jonka takana seisomme, ja jonka perusteella toimeksiantajamme erottuu massasta ja kilpailijoista. Vaikka työmme ovat usein kohteen arvonnousuun vaikuttavia parannuksia, ei osaamistamme voi valitettavasti vähentää verotuksessa kuin alv:n osalta. Sen takia hinnoittelumme valtti on maltti.

Kokemuksemme käyttäjälähtöisestä suunnittelusta - sisällöntuotannosta, konseptisuunnittelusta ja visuaalisesta markkinoinnista - on yli 10 vuotta. Porvoolaisen Produs-verkoston jäsenenä tarjoamme tarvittaessa toimeksiantajamme käyttöön myös laajan audiovisuaalisen osaamisen. Onko sinun toimeksiantosi seuraava projektimme? Ota yhteys Oiliin mia@designdeli.fi.

Lähde: www.digibusiness.fi
UUSI MEDIAPALVELUJEN VERKOSTOYHTIÖ PRODUS OY PERUSTETTU

Ryhmä Porvoossa ja pääkaupunkiseudulla toimivia audiovisuaalisen ja media-alan palveluja tarjoavia yhtiöitä on perustanut yhteisen Produs Oy -nimisen verkostoyhtiön. Produs toimii markkinoinnin, hallinnoinnin ja tuotantopaketoinnin alueilla. Produksen osakkaina on elokuva- ja mediatuotantojen osaamista, palveluja ja resursseja tarjoavia yhtiöitä. Produs-verkoston 27 yhtiötä muodostavat vahvan media-alan palvelukeskittymän Suomeen.

( 231 näyttöä )   |  permalink

Uutta keittiöön 
maanantai, huhtikuu 6, 2009, 17:50
Porvoon Pirkko
Lämmin kahvi kaunistaa.

Yksilöllisyyden ystäville valikoimassamme uutuutena kotimaista käsinpainettua keittiörekvisiittaa: Kintaiden keräilijöille lapasia rouvakuosilla pastelliväreissä ja pressokeittimille mustavalkoisia pannumyssyjä kahta eri kokoa. Rouvia saatavana myös patalappuina.



Kaikissa tuotteissa näpsäkät ripustuslenkit.
( 112 näyttöä )   |  permalink

Aterimet kuin korut 
perjantai, huhtikuu 3, 2009, 18:19
Porvoon Pirkko
Käsintyöstetty teräs kruunaa pöydän.

Porvoolainen Latimeria työstää käsityönä ruostumatonta terästä aterimiksi, astioiksi ja ottimiksi sekä alumiinia koruiksi. Materiaali on useimmiten kierrätetty ja kuviointitekniikkana hiekkapuhallus tai kaiverrus.





Kuvassa yllä hiekkapuhallettu tarjoiluvati (159 e) ja pieni otin. Ottimet myydään tyylikkäissä pakkauksissa pareittain (39 e). Kaikki tuotteet kestävät konepesun. Kuvassa alla höyhenenkevyet alumiiniset, nikkelittömät rannekorut (45,90 e). Kuvat valmistajalta.
( 162 näyttöä )   |  permalink

Penttisen pikkulinnut 
torstai, huhtikuu 2, 2009, 13:12
Porvoon Pirkko
Kevään uusia lasiherkkuja.

Iittala birds -sarjassa viime keväänä debytoinut lasimuotoilija Anu Penttinen on suunnitellut humoristiseen lintusarjaansa poikaset: uunituore ensierä 11,5 x 9 cm untuvikkoja lennähti meille 16.4.



Kuvassa kevään 2009 poikue: Sweet Marengue, Apple Pie ja Cloud 9, OVH 199 e/kpl.
( 113 näyttöä )   |  permalink

Porvoon parhaat, huhtikuu 
keskiviikko, huhtikuu 1, 2009, 17:24
Porvoon Pirkko
Porvoon Pirkon vinkit - Borgå Berit tipsar.

Porvoon Taidekoulun oppilaat ovat maalanneet pahvisia historiahahmoja kurkistuskuviksi ympäri Vanhaa Porvoota ja jokirantaa. Vietä hetki Ulla Möllersvärdin asussa tai talonpojan tamineissa. Sen jälkeen maistuukin hyvät kahvit Porvoon Paahtimossa lämpenevän Porvoonjoen ja kulttuurimaisemien äärellä.

Rihkamatorin Matkailuinfosta voi noutaa kartan, johon hahmojen sijainnit on merkitty, ja Porvoon Paahtimon korkean punatiilimakasiinin löytää jokirannasta. Terassin jatkeeksi on luvassa upea proomu perinteisesti vapuksi. Vanha Porvoo on kotimaan kulttuurimatkailua parhaimmillaan - tervetuloa hyvien palvelujen pariin isommallakin köörillä!

Tosijuttu tämäkin: Porvoolaisella Pirkolla on hyvä näppituntuma kaupungin vierailunarvoisiin kohteisiin ja makunautintoihin, joten voit pyytää vinkkiä ennen Porvoon-matkaa porvoonpirkko@designdeli.fi tai poiketa Design Delissä kysymässä meidän mielestämme "kaupungin parhaita".



Vappujuomaksi Pirkko suosittelee Wanhan Porvoon Fabriikin kotisimaa, jota myyvät Porvoossa ainakin Anton & Anton ja Skafferi.
( 134 näyttöä )   |  permalink

Imurilla kuuhun 
tiistai, maaliskuu 24, 2009, 14:40
Porvoon Pirkko
Aitoa electroluxusta.

Helsinkiläinen taiteilija ja extreme-designin suuntaviitta Henry Walta vie mielikuvituksen sfääreihin, joista moni näkee vain unia. Henry Designin nimiin rakennetut valaisimet ovat uniikkia tavaraa ja valonlähteinä harvoin tarjolla.

Esittelimme Henryn tuotantoa jo pari vuotta sitten, ja nyt - kierrätysdesignin ja keräilyinnon kulta-aikana - haluamme taas löytää muutamalle innovaatiolle uudet omistajat.



Avaruussukkulan muotoinen riippuvalaisin 1900-luvun alun Nilfisk-pölynimurista ja monia muita imuriin liittymättömiä osia sommiteltuna yhteensopivaksi, katseenkestäväksi valaisinnautinnoksi. Polttimot ala- ja yläosassa, energiansäästölamput.
Ehtaa avaruuslentoa huokeampi ja monivuotisempi vaihtoehto, kysy lisää myyntivirkailijaltamme.

( 135 näyttöä )   |  permalink

Secton valaisinuutuus, Atto 
tiistai, maaliskuu 24, 2009, 11:59
Porvoon Pirkko
Harva on klassikko jo syntyessään.

Secto Designin valaisimet ovat olleet valikoimamme vakioita jo kolme vuotta. Muotokielessä asiakkaita kiehtonee perin suomalainen ulkonäkö ja materiaali - kotimainen koivu. Jälleenmyyjänä arvostamme samoja seikkoja, ja sen lisäksi valmistajalta saamaamme hyvää palvelua sekä tuotteen tasalaatuisuutta. Uutuutena valaisinvalikoimassa hartaasti odotettu Octon "pikkuveli" Atto (yläkuva).

Avajaiskesämme, jolloin kattovalaisin Octo riippui ensi kertaa esillä kaupassa, aiheutti extra-sydämentykytyksiä monelle koti- ja ulkomaiselle asiakkaalle. Ostopäätökset syntyivät muutamissa minuuteissa. Iso osa varastosta myytiinkin keskieurooppalaisille matkailijoille - pari vuotta sitten tuote oli huomattavasti hinnakkaampi monen muotoilunystävän kotimaassa ja vaikeasti löydettävissä paikallisesti. Nykyään myymme valaisimia pääasiassa suomalaisille, jotka arvostavat kotimaista käsityötä, sen korkeaa laatua ja ekologisuutta.

Meiltä tilattuihin valaisimiin saatavana hyvän palvelun lisäksi myös kotiinkuljetus kaikkialle kotimaassa.






Yllä: Kevään 2009 uutuus, Atto, saapui kauppaan! (halk. 34, kork. 21 cm). OVH alk. 547 e.
Alla: Riippuvalaisin (kork. 45 tai 60 cm), jalkavalaisin säädettävissä korkeuteen 175-185 cm.
Meiltä tilattavissa kaikki malliston valaisimet. Väreinä koivu, valkoinen tai musta. Kotiinkuljetus Porvoo-keskusta veloituksetta huhti-toukokuussa.
Kuvat valmistaja/Design Deli.

( 210 näyttöä )   |  permalink

Viherpeukalointia 
maanantai, maaliskuu 23, 2009, 9:47
Porvoon Pirkko
Meillä myös vihertää.

Aurinkoisen keväinen viikonloppu pistää näköjään pään pyörälle ja mielikuvituksen kukkimaan. Eilen kolusimme kirpparin Riihimäellä ja mukaan tarttui löytöinä kotiin Riihimäen Lasin vanhoja maljakoita ja pari vanhaa peltistä hyytelövuokaa kaupalle kukkien suojaruukuiksi (MYYTY).

Kasvit tuovat kodikkuutta paitsi kotiin, konttoriin ja kauppaan, joten meiltä voit hankkia nyt myös viherkasveja. Halutessasi hankimme tukusta suurempiakin kukkaeriä sisä- tai ulkojuhliin. Tulemme myös tarvittaessa somistamaan juhlatilan.



Saimme kevätsesonkiin pienen erän italialaisia alumiinivuokia piparkakkureunoilla. Myynnissä kukan ja spiraalin kera (16,90 e) tai erikseen (6,90 e). Vinkki: Arabian vanha kastikekannu toimii myös suojaruukkuna.
( 129 näyttöä )   |  permalink


<< <Edellinen | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | Seuraava> >>